lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kurkkukippo

Oletko miettinyt miten monipuolisesti kurkkua voi käyttää? Salaattiaineksen ja leivänpäällisen lisäksi se toimii mm. keitossa yhdessä avokadon kanssa, sekä tarjoiluastiana esimerkiksi pienelle salaatille, hillolle, majoneesille, dippikastikkeelle tai jollekin makupalalle. Tässä muutama kuva ja linkki tarkempiin ohjeisiin. 







perjantai 29. maaliskuuta 2013

Myymälästä nyt myös kransseja!

Olemme haaveilleet jo muutaman vuoden ajan laajentavamme tuoremyymäläämme myös paikallisiin käsitöihin. Laajenuus alkaa nyt pienimuotoisesti, kun vihannesostosten lisäksi kotiin tai viemisiksi voi ostaa myös kranssin.







Teetkö itse käsitöitä ja haluaisit myydä luomuksiasi myös muille? Ota yhteyttä!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kesätyöntekijät 2013 valittu

Kiitos kaikille reilulle sadalle nuorelle, joilta saimme kesätyöhakemuksen!


Aiemmilta vuosilta jatkavat

Suvi-Maria Vehkavuori, huhtikuussa ja alkusyksystä pakkaamossa
Pauliina Tienpää, kesälomien aikana paprikoiden hoitajana
Petteri Granholm, nurmikonleikkaajana


Uusina tänä vuonna pakkaamossa aloittavat kaupungin Tuumasta duuniin -tuen saaneet

Jussi Mäkikangas, kesäkuun alust
Karoliina Lempiäinen, juhannusviikosta
Julius Lempiäinen, heinäkuun alusta
Lotta Ainasoja, heinäkuun puolesta välistä


Huhtikuun alussa Puutarhalla aloittaa myös Daniel Nummi, joka pääsee perehtymään kasvihuonevihannesten viljelyyn monipuolisesti koko kesän kestävän työsuhteen aikana.

Lisäksi kevään aikana työllistämme tet-nuoria ainakin muutamana viikkona. Mikäli suunnittelet hakevasi meille kesätöihin vuoden kuluttua, tet-viikko täällä voisi olla hyvä tapa tutustua alaan.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Avomaan kurkkua tulossa!

Puutarhan kurkut ja paprikat esillä Turun puutarhanäyttelyssä. 
            

Merivuoren Puutarhan uutuustuote avomaan kurkku kasvaa hyvää vauhtia ja ensimmäiset saadaan myyntiin ennen pääsiäistä. Suoramyyntipisteessä on tällä hetkellä myynnissä kasvihuonekurkkua kolmea eri laatua, persiljan ja tillin taimia sekä Lindroosin puutarhan salaatteja ja basilikaa.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Tuoremyymälä on auki

Tuoremyymälämme avattiin taas ensimmäisten kurkkujen kypsyttyä noin kuukausi sitten. Myymälästä voit ostaa myös piikkiöläisen Lindroosin puutarhan jääsalaattia. Asiakkaiden toiveiden mukaan voimme tuoda Lindroosilta myytäväksi muitakin tuotteita, kuten basilikaa, persiljaa, tilliä ym. Tuotevalikoima laajenee kevään edetessä. Toiveita uusista tuotteista otetaan vastaan!

Myymälä sijaitsee kasvihuoneen päädyssä Toivonlinnantien varrella ja on auki arkisin 8-17. Maksu käteisellä.

Tervetuloa!